Kalastajan paratiisi kutsuu
Tervetuloa kalastamaan lohijoillemme Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Urheilukalastukseen on lukuisia mahdollisuuksia niin tunturissa kuin suurilla väylillä. Perhokalastajan koukkuun voi tarttua harjusta, taimenta, rautua tai siikaa. Luonnollisesti myös hauki ja ahven kuuluvat sisävesikaloihimme. Vain vähän matkan päässä tunturijärvistä odottavat Norjan vuonot. Ruijanpallas, turska, kissakala, sei ja monet muut kalalajit kuuluvat Jäämeren antimiin. Merikalastus ei vaadi erillisiä lupia ja kalansaaliit ovat yleensä runsaat. Jos suuntaat joille ja järville kalaan tarvitset luvan alueelle. Norjassa myös kalastusvälineiden densifionti on pakollista, jos välineillä on kalastettu muualla kuin Norjan vesistöissä.

Kalastajaa palvelevat vuonojen rannoilla pienet kalastuskeskukset, mistä voi vuokrata välineitä, veneitä ja majoitusta. Myös sisävesialueilla on monia majoitusmahdollisuuksia kalavesien läheisyydessä sekä opaspalveluita. Kaukaisille tunturijärville Käsivarren ja Roston alueella pääsee kätevästi kalaan lentokoneen tai helikopterin kyydissä.
Polar Flight

Jos haluat kehittää omia perhokalastustaitojasi, kannattaa tilata yksityisopastusta esimerkiksi Lappeasuandosta, Lainio Vildmarkista tai Harrinivasta.

Pilkkiminen



Kalastus ei suinkaan rajoitu vain kesäaikaan, kevättalvella Lapissa harrastetaan ahkerasti pilkkimistä. Verkoilla käydään myös kylmimpään aikaan keskitalvella. Pilkkikisoja järjestetään esimerkiksi Enontekiöllä huhtikuun aikoihin.

Ice-fishing

Hyviä kalajokia


  • Tornio-Muoniojoki, Muonio-Enontekiö alueella
  • Lätäseno, Näkkälä- ja Pöyrisjoet Enontekiöllä
  • Reisajoki, Nordreisassa Norjassa
  • Kautokeino- ja Altajoet, Norjassa
  • Lainiojoki, Ruotsissa
  • Kalixjoki, Ruotsissa


Kalastuskursseja



Lainio Vildmark
Lappeasuando
Harriniva

Opastettujakalastusretkiä, välineitä, majoitusta


Harriniva, Muonio, Enontekiö
Haltinmaa, majoitusta
Villa Kilpisjärvi, majoitusta
Kilpisjärven lomakeskus, majoitusta
Peera, majoitusta
Lappeasuando, Kiiruna
Lainio Vildmark, Kiiruna
Karens rorbuer, Alta
Havnnes Handelssted, Nordreisa
Kvaenangen Adventure, Kvaenangen
Lyngen Havfiske & Tursenter, Lyngen
Lyngen Fjordbuer , Nordreisa
Synatur, Kvaenangen

Käytännön tietoa ja ohjeita


Tietoa kalastusluvista ja maksuista
Fishing in Norway
Hunting and fishing practices in Sweden




Metsästys

Järjestämme lintumetsästysretkiä syksyllä ja talvella.

True Lapland

Fishing in Norway

Halibut
Ruijanpallas

Salmon
Lohen pyyntiä, Lainio Vildmark

Salmon
Lohi

Ducks
Sorsasaalis